29.01.2012 - 19:50
Eilen aamulla käytiin Seijan kanssa liikuttaa hevoset "mukavassa" pakkassäässä. Hyvin tarkeni, kun laittoin tarpeeksi vaatetta päälle. Käytiin avaamassa polkuja ja mahat kippurassa sai välillä nauraa lumisia puita väistellessä ja polun pohjia etsiessä - lähtekää vaan mukaan meikäläisen extreme-maastolenkeille 
Päivällä saatiin vieraita - ja eloa - taloon 

Lopulta sentään tuli väsy kaikille osapuolille

Tänään jätin vieraan nukkumaan ja suunnattiin Jennin ja koirien kera hallille heti 7 aikaan aamulla Julian valmennukseen. Oli kivat reenit ja saatiin Vinkan kanssa monta onnistunutta pätkää. Kyllä tässä sentään on edistytty viimeisen puolen vuoden aikana
Agilityn jälkeen suunnattiin tallille liikuttamaan hevoset mukavassa 20 asteen pakkassäässä. Ratsastin kummatkin pikaisesti kentällä ilman satulaa ja itse asiassa oli tarkeni oikein mainiosti! Veetikin auttoi hevosten liikutuksessa 






29.01.2012 - 19:48
Viime viikonloppuna olin punkkiksella ja muun kiireen sivussa kerettiin käydä kumpanakin päivänä lumikenkäilemässä

15.01.2012 - 17:22
Tänään oli aivan upea talvipäivä - aurinko paistoi ja pakkasta oli reilut 10 astetta. Aamupalan jälkeen lähdettiin Tiinalle ja suunnattiin rekiajelulle Strakurin vetämänä. Rekiretken jälkeen käytiin vielä korkkaamassa kenkäilykausi Jonnan ja koirien kanssa. Lunta oli paikoitellen jopa 40 cm ja tiheissä metsissä sitten vähemmän. Mutta kengät olivat ihan oikea ratkaisu, niillä oli helppo taivaltaa hangessa Unohdin jälleen kerran kameran kotiin - läheisen hiekkamontun reunalta olisi saanut upeita kuvia...
Ulkoilu aloitettiin jo perjantaina heti vieraiden saavuttua sillä mentiin suoraan ratsastamaan ennenkuin vieraat kerkesi edes tässä kylällä pyörähtää... Hiskille ja Strakurille heijastimet, itselle otsalamput ja lapset ensin selkään. Jari otti lapset & göötit "tien varresta" kyytiin, josta me jatkettiin Tilli-mali seurana auraamaan polkuja. Oli oikein kiva lenkki 
Lauantaina lapset ja Jari ratsasti ensin kentällä, jonka jälkeen jatkettiin Jonnan ja Tiinan kanssa pitkällä maastolenkillä. Hiski oli jälleen ihan superkiva! Harjuilla oli kinostanut lunta niin paljon, että jopa minulla otti jalat kiinni hankeen Eikä tarvinnut Hiskiä pyytää liikkumaan eteenpäin - urheasti se vaan aurasi poneille tietä ja meidän piti päin vastoin odotella useampaan otteeseen poneja tuolla kinostuspätkällä. La-iltana urheiltiin sentään vielä omin jaloinkin ja käytiin pitkällä hihnalenkillä - siis luitte oikein - hihnalenkillä! Tosin minä koko ajan mietin, että minne käveltäisiin, että voisi koirat laskea irti ja sitten taas muistin, että tarkoitus oli tehdä hihnalenkki... Pitäisi ottaa ihan tavaksi, että kävisi edes kerran viikossa koirien kanssa hihnalenkillä. Tai oikeastaan käydäänhän me sentään tiistaisin agireenejä ennen ja jälkeen eli tavoite täyttyikin helposti 
lauantaina


sunnuntaina - palvelu pelaa ;-)

keltaisen taivaan alla




punainen Hiski

11.01.2012 - 07:20
Sunnuntaina hurautettiin Oilin ja Annin kanssa Lempäälään korkkaamaan uusi kisavuosi. Meidän osalta vuosi alkoi hyvin, mutta sen jälkeen...
Eka rata tuntui tosi hyvältä (ja kuulemma näyttikin) siihen asti kunnes kosahti. Sain Vinkan kääntymään hyvin, eteni nopeasti ja varmasti. Kunnes minun piti tehdä se pakkovalssi! Epäonnistuin siinä jälleen kerran, koira vilahti minun ja esteen välistä ja samantien oli jo hypännyt seuraavan hypynkin... Toisella radalla oli taas itse huono. Oli ainakin yksi kielto alla, ehkä kaksikin, kun kolme estettä ennen maalia hukkasin koiran. Löysin sen katsomalla taakseni ja siellähän se alkoi vääntämään kakkoja radalle... olihan se hyvä, että aamukakka irtosi jo tuohon aikaan (kello lähempänä viittä) *huokaus*
Eilen reeeneissä sain pakkovalssin onnistumaan, tosin pakkovalssin jälkeinen elämä oli erilainen enkä joutunut kiirehtimään seuraavalle esteelle samalla lailla. Torstaina pitänee rakentaa tuo kisan pakkovalssikohta ja yrittää selvitä siitä kunnialla. Muutenkin eiliset reenit sujuivat tosi hyvin, Vinka irtosi huipusti ja huomasin olevani itse rauhallisempi, mutta ohjasin silti napakasti.
Maanantaina lähdettiin Tiinan, ponien ja koirien kanssa kuutamomaastoon joskus 20 aikaan. Pakkasta oli vain -8 astetta ja täysikuu valaisi upeasti! Ilman satulaa, ratsastushameen alla, oli lämmin istuskella. Tehtiin noin 1,5 tunnin lenkki ja oli kyllä ihan huippu lenkki. Jospa tuo pilvi repeäisi taas täksi illaksi!
Ja tänään Vekellä on juhlapäivä - 7 vuotta täynnä!
07.01.2012 - 22:17
Nykyisen auton ja pienemmän lainakopin myötä nyt on mahdollisuus vetää hevonen jonnekin maneesitallille

joten tänään suunnattiin Strakur matkassa Lahdentauksen tallille, jossa Minnan Roope-heppa asustaa. Ensin ratsastettiin maneesissa ja sitten käytiin maastoilemassa. Strakur kulki maneesissa oikein kivasti; oli kevyt, asettui ja taipui. Tällä kertaa ei muuta vaadittukaan. Oli kuin eri poni eiliseen verrattuna, jolloin se esitti maastossa vauhtiponin lahjojaan, kun käytiin Veeran kanssa liikuttaa Hiski ja Strakur kunnon maastolenkillä. Irroittelulenkki oli eilisen teemana ja siinä onnistuttiin oikein mainiosti - ei tarvinnut kumpaakaan kahta kertaa pyytää eteenpäin 
Maneesissa vääntelyn jälkeen suunnattiin siis maastoon. Ensin "metsässä" ja sitten pikkuteitä pellolle laukkailemaan hangessa. Sinne suuntaan Strakur esitti vaikka mitä askellajia, mutta sitä haluttua tölttiä ei tullut kuin pieniä pätkiä. Ei silti ollut niin vauhdikas kuin eilen... Pellolla vähän irroteltiin eikä tarvinnut kumpaakaan käskeä eteenpäin - idiootit kun vapaaehtoisesti juoksevat hangessa Mutta joku taisi vaihtaa ponini pellolla, sillä sen jälkeen minulla oli erittäin kevyt ja kuuliainen poni alla, joka tölttäsi ja tölttäsi eikä tarjonnut mitään sekoituksia. Loppuun käveltiin pitkän matkaa ja kumpikin poni malttoivat nyt kävellä 
Alkuun poni oli tämän värinen

Minna ja Roope

ja takaisin tullessa väri oli vaihtunut tällaiseksi

Roopellekin tuli hiki


01.01.2012 - 19:58
Vuosi vaihdettiin Tiinan ja Mikan luona syöden, pelaillen ja hevosia "vahtien". Aamupäivällä käytiin Tiinan ja Auran sekä kaikkien neljän koiran kera maastossa. Tänään heräiltyämme teimme uuden maastoreissun samalla kokoonpanolla 
Aura & Funi ja V & V perässä

osa porukasta

ja kaikki paitsi kuvaaja...

poneille laitettiin valot, jotta nähtiin liikkuvatko ne lujaakin paukkujen aikaan. Hiski majaili tallissa.

minä


vuoden takaisesta jäi pari rakettia ampumatta, jotka ammuttiin nyt



Ahti ja Aura

ponit ennen puoltayötä. Hyvin pysyivät "valot paikoillaan" eli hyvin selvisivät ponit paukkeesta

tänään oli upea keli ratsastella


Aurinko jäi harjun taakse (laskeuduttiin takana näkyvän montun "reunaa" alas)



30.12.2011 - 17:15
Mitään erikoista ei ole tapahtunut, joulu oli ja meni ja ruokaa riitti. Punkkiksella oli ihan kesä Tiistaina ajelin takaisin Siiliin ja täällä sentään oli edes vähän lunta jäljellä.
Tässä jotain kuvia joulukuulta...
Osat on vaihtuneet

Kun on karvat tiputettu, niin näkyy ainakin lihakset


jouluna kerjättiin rapsutuksia


ja makoiltiin (myös minä nukuin kaikki univelat pois!)

Tapaninpäivän lenkillä metsästä löytyi sentään lumisia kohtia

sohvalla alkaa olla ahdasta ;-)

18.12.2011 - 17:19
Keskiviikkona pidin saldovapaan ja käytiin päivällä Tiinan kanssa Hiskillä ja Funilla Harjamäessä Sallan tunnilla "uudessa" maneesissa. Ratsastettiin sinne ja takaisin. Meitä oli 5 tunnilla, tilaa hulppeasti ja opetus hyvää. Hiski oli tosi kiva, liikkui pirteästi eikä yrittänytkään laiskotella. Jäipä hyvä mieli tunnista Takaisin ratsastaessa hevoset oli oikein rauhallisia ja käveltiin koko matka kotiin!
Perjantaina lähdettiin Terhin ja Viivin + Vinkan kanssa reissuun. Hurautettiin yöksi Klaukkalaan ja la-aamuna minä jäin kisaamaan Vinkan kanssa Hyvinkäälle ja tytöt lähtivät katsomaan mali-pentuja Kirkkonummelle.
Ensimmäinen rata sujui mallikkaasti. Vinka tosin kaatui keppien ekassa välissä, kömpi ylös ja jatkoi pujottelua aivan oikein. Suttasi pari väliä kaatumisen jälkeen, mutta sitten sai rytmistä kiinni. VIrhettä tuosta ei tullut, mutta aikatasoitusta tuli annettua... Luulin tehneemme ensimmäisen nollan kolmosissa, mutta tuloslistassa meidän tulos oli kuitenkin 5. Aika oli hyvä, tuloksista tehneiden 2.nopein, vajaa 2.sek voittajasta, ja nollalla olisi sijoituttu siis toiseksi ja saatu serti Kylläpä harmitti ihan vietävästi!
A-rata

Toinen rata tuntui vielä paremmalta. Radalla (alla ratapiirros) oli meille tosi haastava kohta esteet 13-16. 13-14. Jäin itse keppien puolelle hyppyjä ja olin jo 14.esteen siivekkeen kohdalla ohjaamassa koiraa 13.hypylle. Alku sujui täydellisesti, kunnes herpaannuin ohjauksessa ja ohjasin Vinkan "hienosti" suoraan 14 hypyltä putkeen Jatkoin kepeille, loppu tosi hyvää rataa, puomi nopea, pysäytys hyvä ja odotti vapautuskäskyn. Yksi parhaimmista radoista ehdottomasti 

Viimeinen rata oli itseltä tosi surkea esitys. Oli vähän löydä olo ja onnistuin lopettamaan ohjauksen kolme kertaa sellaisessa "itsestään selvyys" kohdassa ja kun Vinka ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, niin tuloksena kolme kieltoa ja hylätty Kisojen jälkeen juttelin Saviojan Annen kanssa ja sanoi, että antoi ensimmäiseltä radalta usealle virheen keinun alastulolta, kun keinu oli vielä pari senttiä ilmassa koirien siltä poistuttua. Epäili, että meidänkin virhe on tullut siitä. Lappuun ei oltu merkitty muuta kuin se vitonen. Annekin muisti meidän Lieksasta ja oli nyt vähän erilaista (parempaa siis) meidän meno (paitsi viimeinen rata...) Illan mittaa hurautettiin vielä kotia ja olin Siilissä 23 aikoihin.
Vega oli Tiinalla hoidossa ja olihan tuo riemuissaan, kun tänään hain sen kotia. Seija lähti kaveriksi liikuttaa hevoset, otettiin göötit ja Pyry matkaan ja suunnattiin maastoilemaan tuuleen ja tuiskuun (tai oikeastaan vesisateeseen). Onneksi oli sadeviitat ja niiden alla oli ihan hyvä olla 
11.12.2011 - 22:05
Perjantaina vuorostaan poni narun päähän ja omin jaloin juoksemaan. Lenkki kesti tunti 10 min eli juoksua noin 50 min. Strakur tuli possupassia perässä Hiski oli paljon "komeampaa" juoksuseuraa!
minä ja poni

ja koirat myös kuvassa (minun koirilla heijastimet, Suskun koirilla ei). Koirien hihnat heijasavat minun olalla...

Lauantaina päädyin sentään liikuttamaan kummankin hevosen ihan ratsastaen 
Illalla tuli sitten "kuolema vastaan". Käytiin Päivin kanssa ACE:lla reenaa ja oli ihan pikkasen juoksurata viritelty! Kotia päästyäni vedin ensimmäisenä magnesiumia... Ilta venyi yömyöhälle rupatellessa (yllätys yllätys) ja kolmen aikoihin maltettiin käydä nukkumaan. Kello soi jo 6.30, mutta onneksi minä sain vielä jäädä pariksi tunniksi jatkaa unia Ja tänään juostiin sitten lisää. Ensimmäisellä yrittämällä unohdin koko ajan esteet, mutta toisella kertaa pääsin ensimmäiset reilut 20 estettä puhtaasti ja saatiin aikakin 20 esteen osalta. Vinka pinkoi oikein mallikasta vauhtia Rata jatkui, mutta minun jalkani eivät enää liikkuneet pitkällä suoralla ja jouduin lopettamaan reenit siihen. Minä istuin maassa puuskuttaen kykenemättä puhumaan... koira onneksi palkkasi itse itseään lelua tappamalla!
Iltapäivällä kävin vielä pienen verryttelylenkin koirien ja ponin kanssa. Ponille vaan suitset päähän, ei satulaa. Kävelin auratut tiet ja kipusin ponin selkään lumisemmilla osuuksilla. Saa nähdä mikä on olotila huomenna 
paitsi alkuun pihatiellä olin selässä, vaikka se oli aurattu (jäin heti kiinni)

tässä minä vielä kävelen!

sinisessä metsässä ollaan jo selässä

08.12.2011 - 18:26
Viime aikoina ollaan saatu Vinkan kanssa kiinni yhteisestä sävelestä agilityn parissa Viimeisin Julian valmennus marraskuun vika vkl oli meiltä erittäin kivaa menoa. Samoin omissa kisoissa saatiin jo pari ihan mallikasta rataa aikaiseksi vaikka tulokset ei sitä osoittaneetkaan. Lisäksi pieni simputusreeni tuotti tulosta ja nyt Vinka on kestänyt lähdöissä aivan kiltisti! Ja hiljaa! Viime vkl:na osallistuttiin sekä lauantaina että sunnuntaina Jenna Caloanderin koulutukseen - tykkäsin erittäin paljon! Lähdöt jälleen onnistuneita, perusohjausta saatiin hiottua paremmaksi, kuten myös muutamia Vinkan vahvuuksia kuten tiukat käännökset ja lähetykset takaakiertoihin. Kerrostuksiin löytyi se puuttunut palanen, joka pitäisi nyt vaan ohjauksessa muistaa ja vahvistaa lisää. Lauantaina pidin Vinkaa tiukemmassa kurissa, sunnuntaina annoin räykyttää ja hetsasin enemmän ennen lähtöjä. Silti se kesti peppu maassa hipihiljaa kunnes annoin lähtöluvan
Anne tuli tosiaan kyläilemään tänne lauantaina ja lähti pois maanantaina. Sunnuntaina vietettiin yhdistettyä peli & sauna & pikkujoulu & synttäri-iltaa. Aamulla piti lähteä töihin, joten illan päätteeksi oltiin enemmänkin sokerin takia humalassa kuin alkoholin Mutta kyllä meillä oli hauskaa sen sokerinkin voimalla pitkälle iltaan/yöhön.
Tiistaina kävin Joensuussa kisaamassa Vinkan kanssa kolme starttia (kaikki agiratoja). Vega toimi vaan seuraneitinä. Lähdin Vinkan kanssa viimeisenä ja kerkesin rauhassa valmistautua suorituksiin. Ennen ensimmäistä starttia päästeltiin höyryjä lämppäesteillä, mutta muille radoille ei edes käyty esteillä. Laskin Vinka hihnasta irti jo edellisen koiran aikana ja kiltisti se napotti sivulla ja piti oikein kontaktia siirtyessämme lähtöpaikalle. Ei edes yrittänyt singota minnekään. Miksihän tämäkin piti laskee niin pahaksi ongelmaksi ennenku päätin puuttua asiaan Ei ajatustakaan varastamisesta millään radalla! Ensimmäisellä radalla tuli yksi rima alas, kun olin ohjauksessa "ihan pikkasen vaan" myöhässä ja Vinka yritti korjata suuntaa riman päällä ja rämähti lopulta riman päälle. Lisäksi oltiin saatu A:lta kontaktivirhe ja sain Vinkan tulemaan vielä viimeisen esteen ohitse. Kävin vielä korjaamassa sen ja tulos siis 15. Toisella radalla tuomari oli antanut kiellon A:n alla olevalta putkelta, kun Vinka meinasi mennä aalle, mutta korjasi putkeen. Ihan joka tuomari ei siitä olisi kyllä kieltoa antanut. No, vähän tuosta eteenpäin oli vähän myöhässä ja sain Vinkan putken väärään päähän. Viimeiseltä radalla tuli pieni lipsahdus omassa ohjauksessa ja Vinka hyppäsi yhden hypyn väärään suuntaan. Muuten kaikki radat oli tosi hyvää menoa ja esim. kaikki tehdyt päällejuoksut (ainakin yksi joka radalla) onnistuivat tällä kertaa. Oli jotenkin tosi helppo mennä Vinkan kanssa. Ehkä minä vihdoin maltoin ohjata loppuun asti ja luotin silti koiraan ja uskalsin edetä itse kun tarve sitä vaati. Seuraavia kisoja jo innolla odotellassa... eli 17.12. Hyvinkäällä, sitten jäädään kisatauolle. Tulevana vkl:na ollaan menossa Päivin kanssa sekä la että su ACE:lle reenaa. Pääsevät siskokset (Vinka & Lätty) kimppareeneihin 
Eilen käytiin Suskun kanssa juoksulenkillä ihanan talvisessa maisemassa, kuun valossa. Oli minulla otsalamppukin, mutta en halunnut edes laittaa sitä päälle kun näki muutenkin. Ajatus oli ensin ratsastaa hevonen, mutta kummallakin oli niin into juoksemiseen, että laitettiin Hiskille heijastimet jalkoihin, suitsiin ja haijastinrintaremmi kiinni loimivyöllä ja eikun menoksi! Käveltiin autotiepätkä ja sitten juostiin Hiski paineli uskomattoman letkeää ravia rinnalla "löysin ohjin". "Alkuverkan" jälkeen viritin vielä koiranhihnan (omat koirat oli siis irti) ulko-ohjaksi, joka tuli sään edestä minun "talutuskäteen". Tämän jälkeen Hiski kokosi ravia vähän paremmin ja pysyi muutenkin pidätteissä suorassa. Vaikka naru oli kiinnitetty j.deltalla kuolaimiin, niin meinasi pikkasen tulla minua kohti pidätteistä. Varsinkin takaisin tullessa oltiin kyllä sellainen näky, että sitä on hankala kuvailla; minulla oli koiranhihnan käsilenkistä ja riimunnarun päästä kiinni ja heppa ravasi vierellä kuin tuollaiset lenkit olisi meille jokapäiväistä puuhaa! Ei siinä edes paljon pidätteitä tarvittu, mekin taidettiin Suskun kanssa juosta itse asiassa ihan hyvää vauhtia Tehtiin sellainen tunnin lenkki (kävelyyn meni varmaan sellainen vartti, eli juoksua ehkä 45 min) eikä hevonen ollut kuin vähän kostea kaulalta. Ratsastuslenkeillä kaveri käy usein sen verran innokkaana, että tuollaiselta lenkeiltä olisi varmaan tultu vaahdossa kotia...
Huomiselle suunniteltiin jo kuutamoratsastusta, mutta sit mietittiin, että jos lähdettäisiin kuitenkin juoksee... meitä on jo nimitetty vähän höperöiksi - ai miksiköhän... 
|
Kirjoittaja
elämää länsigöötanmaanpystykorvien Vegan & Vinkan, sh Hiskin ja issikka Strákurin ympärillä
Vega
FIN AVA TK2 TK1 FIN & S & EST MVA KANS MVA JV-05 ESTV-06 Cimillan Hilda Hulvaton s. 11.1.2005

Vinka
Cimillan Tilda Tuholainen s. 30.5.2009

Hiski
sh-ruuna Hiski-Salomo s. 1998

Strákur
issikka-ruuna Strákur frá Hoftúnum s. 1994

|