Perjantaina kurvattiin töiden jälkeen Suskun kanssa Tornioon, jossa majoituttiin Suskun tädin luokse. Matkaankaan ei mennyt kuin pikkasen yli 4,5 tuntii, joten eihän se ollut edes pitkä matka Silmänisku

La-aamuna kurvattiin Kemiin Pakkasralliin. Eka agirata sujui puhtaasti aina 5. vikalle esteelle saakka, jossa oma puomin alastulon varmistelu sitten kostautui ja olin koiraa jäljessä ja hyppäsi esteen väärään suuntaan. Toisella radalla Vegaa inhotti keinu ja lopulta hyppäsi sivuun. Lisäksi oma ohjaus vähän lässähti tuon johdosta ja sain sen tulemaan vielä lopussa Aan ohitse. Lisäksi yliaikaa 6 sek. Hyppikseltä saatiin sitten vaihteeksi 0-tulos ja sijoitus 4. Ei siis vieläkään sitä tuplaa. Onneksi uudet kevyet kontaktit nostettiin hyppäreiden ajaksi harjoitteluesteiksi ja pääsin reenaa keinua.

Su-aamuna agiradalle täydellä tohinalla, vuorossa Jämsän rata, joten varmisteluun ei ollut meillä varaa. Ohjaus hyvä, pikkanen ohjausvirhe ennen keppejä, josta ylimääräinen lenkki. Keinu tosi hidas, mutta tuli sentään loppuun asti. Vielä lopun kaarokset aika pitkiä, mutta puhdas rata ja aikakin riitti. Toiselle radalle pikkasen paniikissa, viimenen mahollisuus siihen tuplaan, jos haluaa SM:iin. Ihanneaika pikkasen löysempi kun Jämsällä ja menin radan paniikissa varmistellen ja tahkottiin sieltä se 0-tulos Hymy Nyt olis meilläkin sitten oikeus osallisua SM:iin. Vikana oli Jämsän hyppis, josta meille valitettava 5 keppien aloituksesta ja yliaikaa jotain puoli sekkaa. Mutta oma ohjaus toimi silläkin radalla.

Kotimatka sujuikin reippaasti, keli oli hyvä ja kuski nopea... Silmänisku