Reissu heitetty ja kotona jälleen tutun kielen ympäröimänä Silmänisku Lähdin siis to:na ajelee Veke matkassa Merjan luokse Maalahelle - ihan toiselle puolelle Suomea siis.

Pe:na olin töissä Vaasan konttorilla, jonne pääsin kätevästi Merjan kyydissä, kun Merja on töissä ihan FV:n konttorin lähellä. Sovittii Merjan kanssa lounastreffit siihen torin laidalle ja oli ihan järkyttyny, kun kaikki immeiset siellä kaupungilla puhui ruotsia. Lisäksi lounaspaikassa ei puhuttu lainkaan suomea, joten Merja sai kunnian tilata tälle kielivammaiselle lounaan Nolostunut Totesinkin Merjalle, että ihan kuin olisin Ruotsissa käymässä!!

La:na lähettiin sitten Vöyrille agikisoihin. Merja juoksi eka Ykän kanssa pari kakkosen rataa, josta ekalta hieno 0-tulos 2.sijalla ja toiselta harmittava hylky ihan viime metreillä.

Kolmosten ekalla radalla puomi oli vasta 4. viimeinen este. Tehtii Vegan kanssa puhasta rataa ja puomin kontaktikin otettiin aivan oikeaoppisesti. Puomilta suoraan oli rengas ja hyppy, mutta siinä välissä piti suorittaa vielä se "sivussa" oleva putki. Annoin Vegalle vapautuskäskyn puomilta ja siinä samassa se olikin jo singonnut renkaan läpi... mutta irtosi hienosti Nauru Merjalle & Romille tuli hylätty ihan samassa kohtaa.

Toisella radalla puomi oli jo 4.este. Vega ei pysähtynyt alastulolle, jolloin ärähdin sille ja lähdin kävelemään pois radalta. Vega kipaisi puomille, vaadin pysähtymisen toiseen päähän, teki sen hienosti, vapautin ja parin matkalla olevan hypyn kautta maaliin. Hyppis jätettiin yhteistuumin väliin ja lähettii hakee pizzat ja saunomaan.

Vitsit että siellä kisapaikalla tuuli kovaa. Tosin joka puolella olikin vain peltoa ympärillä. Aamupäivällä paistoi vielä aurinko, mutta iltaa kohen keli huononi ja lopulta alkoi sataa lunta ja se tulikin sitten vaakasuoraan... Olipa hyvä että olin ostanut Vegalle viikko sitten Pomppa-takin - sille oli nyt käyttöä! Ja takki istuu Vegalle ihan uskomattoman hyvin. Ei ahdista yhtään edestä ja veti takki päällä ihan hulluna ympäri peltoja Romin kanssa. Saivat oikein hepuli kohtauksia ja vetivät hännöt suorana takana etujalat kauhoen pitkin hankia. En voi kuin kehua takkia!

Ja tuulen lisäksi kisapaikallakin ainakin puolet sanoista oli ruotsia! Mutta oli hauska ku tavattiin tuttuja täältä meidän puolen suomen kisoista tuolla asti Hymy

Muuten sainkin sit tarpeekseni Vegan sikailusta. En jaksa kirjottaa mitä kaikkea se teki, mutta se oli niin kauhee porsas Huuto Katotaan jos saisin jotain tehtyä asian korjaamiseksi.

Tänään lähin sit aamulenkin jälkeen ajelee kotia kohti. Lunta oli tullu yön aikana 5 cm ja tiet oli joko ihan lumiset tai sit ihan sohjoset. Varsinkin Kyyjärvi-Viitasaari väli oli ihan arktinen ajettava. Lunta varmaan 10 cm eikä aurauksesta tietoakaan. Sit ajeltiin sellasta uraa keskellä tietä ja kun toinen auto tuli vastaan piti vauhti vetää ihan pois että uskalsi ajaa laiempana tietä. Keli selkeni onneksi lähempänä Siiliä ja poikkesinkin vielä kotimatkalla Tiinalle ja kävin ratsastaa Hiskin.