Aloitetaan sillä huonolla eli Topin vointi on mennyt huonompaan suuntaan. Se sai pe-yönä klo 01 kohtauksen (teki sitä ennen kakat kylppäriin). Pään nykiminen meni ohitse, mutta silmät jäi nykimään ja tasapaino ei pitänyt. Muuten sillä tuntui edelleen olevan kaikki hyvin. Valvoin sitten käytännössä koko yön ja tein päätöksen, että Topin taival päättyy tähän, otan sen mukaan töihin ja soitan heti klo 08 eläinlääkäriin. Kun aamulla sitten oli töihin lähdön aika, Topikin tietysti piristyi ja tasapainokin parani. Sain ajan ell:lle 9.30 ja sitä ennen Topi jo käveli itse, teki tarpeensa, kerjäsi työkavereilta rapsutuksia. Ja kun päästiin ell:iin, niin eihän sitä tuntunut enää vaivaavan kun silmien lievä nykiminen. Meidät otti vastaan itselleni vieras, Topin taustat tietämätön ell, joka ehdotti, että voisimme vielä kokeilla epilepsialääkitystä, kerta koiralla ei näytä olevan mitään kipuja, tekee tarpeensa, vaikuttaa iloiselta yms. Ja niinhän minä sitten suostuin tähän ja Topi seurana tein töitä loppupäivän (ja välillä metsästin sitä käytäviltä...). Anne tuli illalla tänne ja Topi oli ihan normaali koko illan.

La-aamuna Topin pää oli kääntynyt vinoon ja sen seurauksena sen tasapaino ei oikein pitänyt. Ulkona on järkyttävän kylmä eikä se suostunut tekemään tarpeitaan ulos. Teki kuitenkin pissat kylppäriin, söi kauhealla innolla ruoan, heilutti häntää, kerjäsi rapsutuksia, maatessa kuunteli ja seurasi kauhean tarkkaa mitä ympärillä tapahtuu. Eikä ollut millään lailla kipeän oloinen saati kellekään kiukkuinen. Niinpä uskalleettiin lähteä Tuusniemelle näyttelyyn Vinkan ja Cindyn kanssa. Tiina kävi päivällä tarkistaa Topin voinnin, kakat oli tehnyt sisälle, pää vinossa kuitenkin heilutteli häntää ja vaikutti muuten voinniltaan ihan normaalilta. Illalla ruoka taas maittoi, Vegan takapuoli kiinnosti ja laattojen saumoja nuoltiin entiseen malliin tosin pää kenossa

Tänään Topin vointi edelleen ihan samanlainen. Aamulla sai tehtyä onneksi kakat & pissat kylppäriin, kipittää pieniä pätkiä sisällä pää vinossa, syö, juo, kävi tarkastaa toisten ruokakipot, hyppää pedistä ylös kun kuulee kilauksen keittiöstä jne. Mutta pään asennossa ja tasapainossa ei tapahdu mitään muutosta - ei parempaan, mutta ei onneksi huonompaankaan. En tiedä johtuiko tämä siitä lääkityksen aloittamisesta vai sattuiko tila vain huononemaan samaan aikaan. Tosin varsinaista kohtausta ei ole ollut tuon edellisen jälkeen, mutta huomenna olisi taas "se-joka-kolmas-päivä". Huomenna Topi taas töihin mukaan ja toivottavasti saisimme ajan Topin tuntevalle ell:lle ja kyllä tämä siltä tuntuu, että huomenna on Topin aika lähteä  Olemme vielä lähdössä tulevana vkl:na lappiin viikoksi ja Topi piti ottaa sinne mukaan, mutta eipä sitä tuossa kunnossa reissuun voi ottaa. En kuitenkaan ole vienyt sitä päivystykseen, kun se on muuten niin iloinen eikä ollenkaan kipeän oloinen. Nytkin se kuorsaa tässä sylissäni

Sitten iloisia asioita. Vinka oli siis eilen Tuusniemellä näyttelyssä pentuluokassa. Vinka esiintyi mallikkaasti saaden KP:n ja ollen VSP-pentu. Vinkalla oli niin kiire juosta kehässä lujaa eteenpäin, että se veti aika lujaa ja työnti takapäällään kovempaa, mitä pääsi hihnassa liikkumaan  Nyt siis löysällä hihnalla ravaamisen opettelua kuvioihin... Mutta arvostelu oli hyvä: "8 kk. Seistessä erityisen tasapainoinen, jolla oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Kaunisilmeinen nartun pää. Hyvä purenta, jäntevä kaula, lupaava eturinta. Hyvin kulmautuneet raajat, vahvat käpälät. Hieman jyrkkä lanne. Hyvät värivahtelut. Karvapeite oikeanlaatuinen. Saa vahvistua. Reipas liike. Köyristää lanneosaa liikkeessä."  Vegan tytär Cindy sai virallisissa luokissa ainoana koirana ERIn ja oli näin ROP.

Käytiin tänä aamuna Annen kanssa lenkittää koiria pelloilla ja sielläpä kiinnitin huomiota, että miksi Vegan takapää on niin punainen. Katsottiin tarkemmin ja totta se on: Vegan juoksut ovat alkaneet! Eilen illalla lenkillä se nuolikin koko ajan itseään ja aamulla katoin, että patjassa oli muutama punainen tippa, mutta ajattelin vaan, että olisiko kantanut ruuan patjalle eilen illalla. Ja iltapäivällä vuoti edelleen eli emme nähneet aamulla harhoja. Astutus osuu siis lomani ajaksi eli Anne pääsee lomailemaan Vegan kanssa tänne Siilinjärvelle. Tänään käytiin myös katsomassa Annen ja Auran kanssa gööttipentuja Iriksen luona. Oli ne vaan aikas suloisia. Sen jälkeen kävin vielä uhmaamassa tuulta ja tuiskua Strakurin, Pyryn ja Vinkan kanssa. Kävin reilun tunnin maastoon, ihan vaan kävelee metsäpolkuja. Metsässä ei tuulikaan haitannut ja koirat sai hyvän lenkin. Vinkakin kulki tosi hienosti hevosen mukana.