... eli kauan odoteltu tuplanolla. Kesän kisoissa aina on tullut jotain pientä toisella radalla, jos toiselta on nolla tullutkin. Nyt kaksi nollaa onnistui

Perjantaina huristelin suoraan töistä Lempäälään Päivin vetämiin reeneihin. Ensin reenattiin Vegan kanssa, oli kiva reenata Vegan kanssa ja hiottiin ohjausta kuntoon ja saatiinkin eri kohtia nopeammiksi. Vinka reenasi toisessa ryhmässä ja se mitä etukäteen Päiville kerroinkin meidän ongelmaksi (eli oma liikkumattomuus radalla) näkyi koko ajan. Jotenkin vaan lamaannun Vinkan kanssa, jään aina paikalleni ja Vinka tekee sitten omia estevalintoja kun en anna etukäteen ohjeita tai sit tekee hirveitä kaarroksia hyppyjen jälkeen  Mutta oli hyviäkin pätkiä, mm. keppejä haki hienosti "keskellä rataa". Reenien lopuksi Päivi kokeili pyynnöstäni Vinkaa. Vinka unohti minut, keskittyi täpöllä Päivin kanssa menoon ja tekivät upeaa yhteistyötä. Ei koira kaarrellut tai miettinyt menoaan, kun oli taitava ohjaaja joka osasi koko ajan kertoa sille minne ollaan menossa! Siinäpä minulle työsarkaa...

Lauantaina jatkettiin Levekin kentällä Cimillan -kasvattipäivän merkeissä. Vega osallistui epäviralliseen toko-kisaan ja suoritettiin siis ekaa kertaa kaikki voittajaluokan liikkeet peräjälkeen. Tosin minä palkkasin Vegan pienellä makkaramurusella joka liikkeen jälkeen, mutta en tehnyt mitään ylitsevuotavia palkkauksia vaan yritin muuten toimia enemmän kisanomaisesti. Suoritti kaikki liikkeet innolla ja hyvässä vireessä, vaikka kaikkia liikkeitä ei vielä kunnolla osaa. 
* Paikallamakuu oli ihan täydellinen.
* Seuraaminen oli hyvää, mutta nuo parin askeleen siirtymiset oikealla ja vasemmalle vaatii vielä hiomista (Vega edistää niissä reilusti). Muuten kesti pitkän seuruun hyvässä kontaktissa.
* Istumisessa meni ekalla käskyllä maahan, josta pyysin uudestaan seuraa ja autoin käskyä hidastamalla omaa vauhtia. Sen jälkeen istui ja pysyi pylly maassa loppuun asti (tätä ollaankin kokeiltu edellisen kerran joskus kauan kauan sitten reenatessa BH-kokeeseen, mutta pitäisihän koiran periaatteessa tietää mitä 'istu' käsky tarkoittaa).
* Luoksetulossa positiivista vauhti, ei siis yrittänytkään ennakoida pysähtymistä. Seisomaan pysähtyi, mutta valui pitkälle pitkälle. Maahan ei mennyt vaan tuli vauhdilla sivulle. Mutta vauhti edelleen plussaa, kun avoimessa ennakoi aina käskyjä ja tuli ravaten, nyt vauhdilla laukaten. Tässä ongelmana siis maahanmeno, joka muuten Vegalle vahva ja liike, jota helposti tarjoaa. Luulisin, että helppo saada varmaksi, kun vaan reenattaisiin taas maahanmenoa eri tilanteissa.
* Ruutu sen verran alkutekijöissä, että sinne vietiin merkkilätkä "oikealle paikalle". Ei ole reenattu ruutua noin, että se onkin valmiina ihan vieraassa paikassa, joten ei hahmottanut sitä ensin ja oli aika ymmällään ja tarjosi ties mitä. Siirryin lähemmäksi ja hoksasi ruudun, mutta meni vasemmalle etukulman merkille. Siirtyi toiseen etukulmaan ja tästä vasta hoksasi, että merkkilätkähän onkin se oikea paikka. Meni hyvin maahan. Tuo jatko itselle ihan vieras ja vähän autoin Vegaa sivulle tuloon katseella ja toisella käskyllä.
* Nouto esteen yli tuli mokattua itse. Heitin liian kauas esteestä ja Vega kiersi esteen takaisintullessa. Lisäksi lähti liikkeenohjaajan käskystä. Tehtiin uudestaan, taas heitin liian kauas ja kiersi esteen takaisintullessa. Kolmannella sain heitettyä ihan esteen taakse ja palautti hienosti esteen yli. Vaikka tuli monta toistoa, ei haukkunut tms.
* Metalliesineen nouti ihan mallikkaasti. Lähti vasta käskystä, meni laukalla, mutta palautti ravilla.
* Tunnistusnoutoon laitettiin pari pientä makkaranpalaa kapuloiden eteen. Söi äkkiä makkarat ja jatkoi kapuloiden nuuskimista. Merkkasi selvästi oman, mutta haistoi myös toisella puolella olevat. Palasi omalle, otti sen suuhun, mutta sitten tapahtui jotain mystistä ja vaihtoikin sen toiseen, jonka toi minulle. En huomioinut, otin väärän suusta pois ja lähetin uudestaan. Nyt nuuski suoraan kapulat (ei siis jäänyt etsimään makkaraa) ja otti oman ja toi minulle. Reeniä siis lisää.
* Kauko-ohjaus hyvä, tosin seisomiset teki poikkeuksellisesti hitusen eteenpäin. On aika varmasti siirtänyt takajalat taakse ja pysynyt tosi hyvin samassa kohtaa.
Mutta kaikenkaikkiaan siis into pysyi loppuun asti eikä hermostunut ja aloittanut haukkumista/komentamista

Lisäksi kisailtiin leikkimielinen agikisa, joka kuitenkin kellotettiin. Vinka tuli viimeisen kepin väärältä puolelta, mutta meni muuten puhtaan radan (16 estettä). Vega teki puhtaan radan, mutta alku oli tosi hidas. Vinka menikin radan 3 sek Vegaa nopeammin. Päivän päätteeksi käytiin vielä kellottaa rataa uudestaan ja tällä kertaa saatiin Vegankin kanssa vähän vauhdikkaampi suoritus ja 2 sekkaa ajasta pois.

Kasvattipäivästä ajelin sitten Jonnalle Orimattilaan yöksi, josta sunnuntaina lähdettiin puoliltapäivin kohti Vantaata ja agin gööttimestaruuksia. Muutin valmistautumistapaa radalle ja joko se auttoi tai sitten ei, mutta pitkästä aikaa tuntui, että Vega liikkui hyvin heti radan alusta asti. Yksi kökkö ja hidas valssaus tehtiin Aan jälkeen, kun en voinut jättää koiraa suorittamaan yksin alastuloa. Lisäksi Vega lähes pysähtyi ennen viimeistä estettä (ei siis irronnut loppusuoralle kuten normaalisti) ja kääntyi katsomaan mihis minä jäin. Sain sen kuitenkin käskytettyä vielä viimeiselle hypylle virheittä ja saatiin siis aginolla. Hyppikselle sama valmistautuminen ja koira oli hereillä, samoin ohjaaja. Jätin koiran ja menin ottamaan sitä vastaan toisen hypyn taakse. Kun käännyn, Vega oli jo ylittänyt ekan hypyn. Onneksi olin kerennyt jo toiseen esteen taakse ja sain jatkettua ohjausta kuten olin suunnitellut. Pikkaisen tuli raivoa omaan ohjaukseen, mutta vain positiivisesti. Saatiin nolla aikaiseksi ja eka tupla kasaan SM:n jälkeen. Vegan kahden radan yhteistulos riitti myös 3-lk:n gööttimestaruuden voittoon

Ja olihan minulla extrakannustusjoukot mukana, kun Sipe tuli meitä kannustamaan kisoihin lahjusten kera... ja soviittiin, että lahjus viedään pois jos en tee nollia  Käytiin jäähyttelemässä Sipeä saattamassa, jonka jälkeen Orimattilaan, Vinka ja tavarat matkaan ja nokka kohti Siilinjärveä. Siilissä olin jo 23 aikaan, joten ei tullut edes normaalia pitempi päivä reissussa.