Tänään meni aamu vähän pitkäksi, kun illalla ei uni maittanut kovin aikaisin. Yhdesän aikaan oltiin kuitenkin jo ulkona ja keli oli mitä mainioin. Patikoitiin Kukas-tunturin päälle ja kierreltiin merkittyjä polkuja ja vähän extreme reittiä, josta kuitenkin selvittiin ihan kunnialla suunnilleen sinne minne yritettiinkin   Matkaa kertyi 19,5 km ja kaiken kaikkiaan oltiin ulkona 7 tuntia. Aurinko paistoi ja oli tosi lämmintä, joten mikäs sitä oli tunturissa istuskellessa. Eväät nautittiin tunturissa ja makkarat paisteltiin "kotimatkalla", joten nälkäkään ei reissulla vaivannut. Ja mikä parasta, meikäläisen polvi tuntui tosi hyvältä. Ilmeisesti 2,5 vuorokauden pakkolepo auttoi. Tosin välillä polvi muistutteli olemassaolostaan, mutta mökillä heti kylmäys yms eikä nyt tunnu yhtään pahalta.

Kaikki kuvat: Anne Laamanen

Kaverukset osa 1: minä ja Susku

Kaverukset osa 2: Susku ja Luru

Vihdoin tunturin laella:

Kaverukset osa 3: Vega ja Luru

Eräs (en siis minä) aloitti eilen illalla perinteisen Ylläs-Big Brother -seurannan. Liekö tänään saatu raittiin ilman myrkytys tai jotain, mutta meno BB:n alkamista odotellessa alkoi olla jo aika villiä   Jutut oli vaihteeksi sitä tasoa, että niillä pitäisi päästä jo BB:n asukeiksi...Mutta ei niistä sen tarkemmin, sillä eivät ole julkaisukelpoista tavaraa. Tässä kuitenkin loppuun yksi kuva Ylläksen BB:iin liittyen: