Tanja kurvaili perjantaina tänne kyläilemään. Perjantaina Vinka ja Mese pitivät huolen siitä, että villiä meininkiä riitti  Lauantaina lähdettiin aamupalan jälkeen Tiinalle, satuloitiin poni, pakattiin satulalaukkuihin makkaranpaistovermeet ja suunnattiin kohti Käärmelahtea. Aluksi taivaalta tuli jotain pientä alas, joka muistuitti lähinnä lunta.

Muusa kulki edellä tiedustelijana, Vinka & Mese riekkui ja juoksi edestakaisin ja Vega esitti coolia ja rauhallista aikuista koiraa. Välillä tankattiin lammikoista:

Tarpeeksi heijastimia?

Laavulle päästyämme alkoi tihuttaa jo vettä. Onneksi laavu suojasi sateelta mukavasti.

Illalla meillä oli lauma aikas rauhallisia koiria

* * * *
Tänään osallistuin Vinkan kanssa Nurmen Mikon pitämään koulutukseen. Olipa kivaa. Vaikka ei me ihan kaikkea saatu onnistumaan, niin monta hyvää pätkää mahtui silti joukkoon.