Kävin tänään kisaa kaksi starttia Vinkan kanssa Joensuussa. Radat olivat ihan mukavan tuntuiset, mutta eivät todellakaan mitään läpihuutoratoja.

Ekalle radalle lähdin hyvällä fiiliksellä ja olin itse tiistain reenien tapaan tosi rauhallinen ja ohjaus oli sujuvaa. Vinka eteni hienosti keinulle asti, josta ponkaisi pois ja saatiin kielto. Uusi yritys ja tällä kertaa onnistui. Siitä putkeen ja parille hypylle, jossa jäin liian lähelle putkea koiraa odottaa ja Vinka kääntyi toiselta hypyltä eri suuntaan mihin olin ajatellut. En osannut muuttaa ohjausta ja sain sen hyppäämään esteen takaisinpäin. Loppu edettiin taas sujuvasti.

Toiselle radalle samalla rauhallisella asenteella. Nyt radalla yksi meille tosi kinkkinen kohta. Nyt suoritettiin keinukin, siitä hypyn kautta heitto putkeen. Omasta mielestä näytti, että Vinka oli lukinnut putken ja kiirehdin ohjaamaan sitä kinkkistä kohtaa... ilmeisesti kääntyi jalkojeni perässä pois putkelta, sillä huomasin sen tulevan takaani eikä putkesta ulos... uusi lähetys putkeen ja loppu virheittä maaliin. Tulos siis 5, jolla toinen sija.

Pitkästä aikaa meno tuntui hallitulta, kun en itse yritä liikaa kiirehtiä. Joku päivä niitä nollia täytyy napsahtaa meillekin Wink

Joensuusta huristelin takaisin Siiliin ja iltapäivällä lähdettiin Tiinan kanssa ponimaastoon. Lähdettiin ettii uutta reittiä ja pari kertaa piti kysyä talon asukkailta ihan neuvoakin, että miten me päästään yhdelle tielle... kartassa (jota vaan lähtiessä katsottiin) oli vain yksi polku ja loppujen lopuksi niitä löytyi varmaan viisi siltä samalta alueelta  Ja kaikki näytti vievän jonkun pihaan... Mutta oikealle tielle löydettiin, ihmiset oli ystävällisiä ja ponit mukavia. Reissu kesti sellaiset 3,5 tuntia.

Tässä vielä muutama Laamasen Annen ottama kuva perjantailta: