Kun ei suju niin ei suju -  siis Vinkan kanssa. Olen uskomattoman surkea radalla enkä enää halua rahoja tuhlata hylättyihin tuloksiin. Kohta vuosi kisattu kolmosissa ja saldona yksi ainoa nolla - siis yksi! Vitosia pari ja kymppejä pari ja loput 99 % hylättyjä. Lieksassa kisasin 17.5.2012 kolmen hylätyn verran. Toiselta radalta lopetin jo kolmannelle esteelle, josta saatiin hylätty Vinkan singottua väärälle esteelle.

26.5. Imatralla kisasin jälleen kolmen hylätyn verran (ja kakkosradalla jälleen hylätty jo kolmannelta esteeltä). Onneksi päivän pelasti Cindy, jolla kisasin myös kolme rataa. Ekalta radalta nolla, toiselta hylätty pienestä ohjausvirheestä ja viimeiseltä radalta keinun alastulo ja kielto 2.viimeiseltä esteeltä. Cindyn kanssa voi mennä melkein kuin Vegan kanssa. Vega suorittaa esteet vähän varmemmin vaikka ei itse ohjaisi ihan niin tarkkaan, mutta periaatteessa toimivat siis ihan samalla tavalla. Voin hyvin ohjata Cindya toistekin smiley

Olen ilmoittanut Vinkan ja Vegan Kajaaniin 10.6. Jos sielläkään en saa tuloksia Vinkan kanssa, emme kisaa ennen syksyä. Reenataan, mutta säästetään nekin rahat johonkin järkevämpään. Ehkä saan jonkun taitavamman ohjaajan kokeilemaan kisaamista Vinkan kanssa wink