Paluu arkeen on tapahtunut! Töissä on aika kaaos ja pitäisi tehdä pitempiä päiviä, mutta kun olisi noita harrastuksiakin   Normaalisti menen puoli kasiin töihin, mutta pitää nyt yrittää mennä kuuteen, niin puhelimetkaan eivät soi vielä siihen aikaan. Ja istua sitten illastakin pitempään, kun ei ole reenejä. Voihan sitä ratsastaa sit illemmalla lampun valossa. Pääsiäisen jälkeen meitä on taas entinen porukka kasassa, joten sitä odotellessa...

Vinkalle kävi näin ennen lomaa:

Nyt se näyttää aivan aliravitulta ja sen kylkiluut voi laskea silmin... Ja se saa ruokaa valtavasti, mutta minkäs teet kun kuluttaa kaiken touhuamisellaan. No, ei ainakaan kilot häiritse harrastamista - koiralla siis, ohjaajalla kylläkin...

Sunnuntaina jatkui ulkoiluteema ja ensin ratsastin tunnin ponilla pelloilla Vinka, Pyry ja Tarra matkassa. Äiti oli kyllä parhaansa mukaan juoksuttanut Vinkaa mökkimaastoissa irti, heitellyt sille hurjasti keppejä umpihankeen yms. mutta kaipa tuo kaipasi silti juoksuseuraa. Kun pääsin ponin selkään, villiintyi Vinka täysin. Se vaan juoksi ja huusi mennessään ja juoksi ja huusi lisää. Porot vaan katteli ihmeissään, kun Vinku paineli yksinään edestakaisin. Töltti ja laukkapätkien jälkeen Vinkakin näytti jo vähän rauhallisemmalta  Sitten Hiskin ratsastus ja koirat lepotauolle. Tämän jälkeen lähdin vielä lumikenkäilemään V & V ja Tarra matkassani. Olipa kiva kenkäillä, kun joka paikassa kantoi kunnolla! Tulihan tuota sitten heitettyä ainakin 1,5 tunnin lenkki. Illalla Vinkakin makaili patjalla eikä seurannut minua joka paikkaan.

Maanantaina käytiin Oilin kanssa kenkäilee lähes 2 tuntia ja matkalla törmättiin tällaiseen näkyyn:

Koirista kuolleet supit oli aika jännittäviä, mutta en antanut niiden mennä tutkimaan löytöä lähemmin loistartunnan pelossa.

Tiistaina oli pitkästä aikaa agireeneissä Vinkan kanssa. Voi tsiisus että se pinkoo kovaa ja irtoo kauas. Mitenhän sitä saisi oman ohjauksen ajoitukset vaan kuntoon. Kun onnistuu, niin meno on mainiota. Kun olen myöhässä ohjauksessa, niin sit koira menee sinne jonnekin... Ihana oli taas huomata, että vaikka palkkasin koiran yhdessä hankalassa kohdassa joka kerta "väärältäkin esteeltä", niin se meni joka kerta juuri sinne minne minä sen ohjasin - joko oikealle esteelle tai väärälle. Ja aina yhtä täysiä. Ei kyllä oleta itse mitään, vaan tekee juuri mitä minä sille kerron. Pitää siis opetella kertomaan suunta oikein

Tänään Teemu suostu Strakurin selkään (ja vielä ilman satulaa) ja lenkitettiin koirat pelloilla. Ihme tasapaino noilla miehillä, kun samantien istuu selässä ihan rennosti eikä horjuta yhtään.

PS. Anne: aluksi näytti lonkat vähän jäykiltä, mutta loppukohden näytti paikat jo auenneet. Meidän pitäisi pitää varmaan taas venyttelyiltamat