satoi - toivottavasti pysyy maassa tällä kertaa!

Viime viikolla oli pari pitkää reissupäivää ja koirat alkoi olla jo loppuviikosta kunnon lenkin tarpeessa. Torstaina varustin itseni, koirat ja ponin heijastimilla ja valoilla ja suuntasimme tölttilenkille illan pimeyteen. Tällä kertaa suunnattiin "kohti asutusta" ja pimeydessä satuimme törmäämään taskulampun valossa koiraansa ulkoiluttavaan mieheen, joka ilmeisesti järkyttyi meistä ihan jonkin verran...

Perjantaina jälleen pimeyteen, tällä kertaa ihan vaan pitkälle käyntilenkille. Tälle kertaa seikkailtiin enemmän "umpimetsissä" eikä tavattu muita kulkijoita ;-) Kerran Vinka alkoi pöhkimään, mutta hevosen korvakaan ei värähtänyt eikä mitään suurempia metsänelukoita pöllähtänyt tiellemme. Pois tultiin jonkin matkaa autotien vierellä kulkevaa "uraa". Muutamia autoja ohitti meidän ja olisi mielenkiintoista tietää, miltä meidän sakki näytti autonvaloissa tienpenkalla...

Lauantaina pääsin vihdoin valosan aikaan ratsastelemaan. Sunnuntaina piti jo liikutella omia jalkojakin ja käytiin pitkällä lenkillä Annen ja Anna-Kaisan, neljän göötin ja kahden hevosen kanssa. Hevosetkin kulki tällä kertaa ihan vaan narussa mukana. Mutta nyt on lunta maassa ja voisi lähteä illalla vaikka pelloillekin pyörimään lampun valossa :-)